Napoli


Ciao a tutti!

Vähään aikaan en ole mitään tänne kirjotellut, mutta nyt kerron ihanasta Napolin matkasta.
YFU järjestää vaihtovuoden aikana muutamia matkoja Italian sisällä ja Napolin matka oli ensimmäinen näistä. Kaikki matkat on siis vapaaehtoisia ja pitää maksaa itse.

6.11.2019
Viiden aikaan iltapäivällä lähdettiin mun vaihtarikaverin Solin kanssa Messinaan junalla. Siellä menin toisen vaihtarikaverin luo odottamaan, että juna Napoliin lähtisi. Syötiin illallinen siellä ja katsottiin leffoja ja juteltiin. Juna Napoliin lähti keskiyöllä, joten käveltiin juna-asemalle ja tietenkin ihan kaatosateessa. Päästiin junaan ja tavattiin taas kaikki Palermossa asuvat vaihtarit <3 Ihanaa nähdä taas ystäviä keihin tutustui kielikurssilla. Aika pian siitä mentiin sitten nukkumaan. Yöjuna ei ole ihan mikään mun lempparijuttu varsinkaan, kun pitäisi oikeasti nukkua siellä yläsängyssä ja tuntuu, että tippuu sieltä :D


Sisiliajengi

7.11.2019
Juna saapui Napoliin seitsemän aikaan aamulla ja sen jälkeen syötiin aamiainen juna-asemalla ja odoteltiin, että lähdettäisiin majoituspaikkaan. Noin tunnin odottelemisen jälkeen päästiin lähtemään hostellille metrolla. Metrot Napolissa oli ihan järkyttäviä.. Aina ihan ihan täyteen tungettuja ja välillä jotkut meistä ei edes mahtunut kyytiin. Hostellilla saatiin vaan jättää laukut odottamaan ja vaihtaa vaatteet, sillä huoneita emme vielä saaneet ja lähdimme heti kiertelemään kaupunkia. Tässä vaiheessa olimme vain Sisilia porukan kanssa, muut eivät ollut vielä saapuneet.

Käveltiin ympäri Napolia ja käytiin jollain linnalla. Kierroksen jälkeen saatiin vapaa-aikaa ja käytiin syömässä ekat napolilaiset pizzat (nam) ja kierreltiin pikkuporukoissa lisää ja syötiin gelatoa, vaikka olikin kylmä.



Yli tunnin istuskelu ja odottelun jälkeen muut vaihtarit ympäri Italiaa saapui!!! Hetken siinä vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin ja vähän itkettiinkin ilosta. Vaikka kuinka oltaisiin haluttu jäädä vaan höpöttämään ja viettämään aikaa toistemme kanssa vapaasti, niin lähdettiinkin museokierrokselle, mikä oli ihan siisti, mutta ainakaan mun keskittyminen ei ollut tarpeeksi hyvää, että muistaisin siitä kauheasti mitään..:D

Kun museokierros oli ohi ja muut sellaiset niin päästiin vihdoin kaupan kautta hostellille majoittumaan ja kokkaamaan illallista. Mun huoneessa oli mun lisäksi viisi tyttö (+kaksi muuta) ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä ja juteltiin paljon ja kaikkea <3. Hostelli oli mukava ja plussaa todellakin oli, että saimme käyttää keittiötä, joten joka ilta kokkasimme illallista yhdessä pienissä ryhmissä. Ekana iltana pasta carbonaraa ja lautasiahan ei ollut tarpeeksi, joten meidän iso porukka söi sitä pastaa siitä yhdestä isosta kattilasta. Oli ainakin erilaista ja hauskaa :) Illalla vain hengailtiiin yhdessä ja juteltiin ja pelailtiin korttia sun muuta. Nukkumaan mentiin siinä yhden aikaan ja aamulla sitten väsyttikin kivasti…



8.11.2019
Herätys 7:00 ja aamupalalle. Aamiaiseksi söin nutellaleipää ja mysliä tai muroja. (tässä vaiheessa jo alkaa ikävöimään terveellistä aamiaista). Tämän päivän suunnitelmana Pompeii ja Sorrento. Lähdimme metrolla junalle ja junalla Pompeiin. Siellä meille oli kahden tunnin opastettu kierros (kyllä, väsytti ja kaksi tuntia tuntui aivan liian pitkältä). Pompeii oli kaunis, mutta oli hieman epämukavaa olla siellä kovan sateen ja kylmyyden takia…




Pompeiista menimme junalla Sorrentoon ja silloin oli jo aivan kauhea nälkä. Onneksi Sorrentoon päästyämme saimme heti mennä syömään ja yllätys yllätys taas pizzaa. Se vaan oli niin hyvää ja hinta tosi alhainen. Istuttiin pitkään ravintolassa ja keräiltiin voimia siellä, koska kaikki oli ihan väsyneitä ja jäässä. Vasta melkein, kun piti olla tapaamispaikassa niin lähdimme sieltä ja kierreltiin ihan vähän. Sorrento oli ihan tosi hieno ja söpö kaupunki.

Illalla taas oli kokkailut meneillään hostellilla. Loppuilta vietettiinkin taas yhdessä ja nukkumaan kahden jälkeen… :D



9.11.2019
Ja taaaas väsyttää. Haha ei sinänsä mikään yllätys, mutta ei se menoa haitannut. Aamiaisen jälkeen suuntasimme metrolla keskustaan ja siellä taas kierreltiin ja saatiin vapaa-aikaa tehdä mitä halusimme. Vapaa-ajan jälkeen hankittiin pizzat lounaaksi koko porukalle yhdestä paikasta ja söimme ne jonkin kauppakeskuksen tai vastaavan lattialla.. Lounaan jälkeen oli taas vapaa-aikaa ja sen jälkeen mentiin taas kierrokselle. Nyt muut vaihtarit tekivät saman kierroksen kuin me sisilialaiset, mutta päätin mennä kuitenkin heidän mukaan vaikka vaihtoehtona olisi ollut lisää vapaa-aikaa.





Kierroksen jälkeen kuitenkin saimme vapaa-aikaa taas ja päätettiin muutaman tytön kanssa mennä ottamaan vohvelit ja istumaan kokoajaksi, koska oltiin niin väsyneitä ja kylmissään eikä jaksettu oikein tehdä muuta. Se oli kyllä hyvä idea ja oltiin tyytyväisiä päätöksestä.:) Sateessa käveltiin taas tapaamispaikalle ja lähdettiin hostellille (kai…). Oli kiva päivä ja oli ihanaa, että oli vähän rennompi päivä ja saatiin viettäävenemmän kunnolla aikaa ystävien kanssa. Illalla taas jokailtaiset kokkailut ja hengailut ja hauskanpidot yhdessä <3



10.11.2019
Haikea päivä. Tunnelma ei ollut enää niin hyvä ja iloinen, koska tiedettiin, että kun lähdetään aamiaisen jälkeen saattamaan muita juna-asemalle, niin ei ehkä nähdä joitain enää koskaan tai ainakaan pitkään aikaan. Meidän juna Sisiliaan lähti vasta keskiyöllä taas, mutta haluttiin mennä saattamaan muut ja hyvästelemään ennen junaa. On jotenkin niin ihmeellistä, miten niin pienessä ajassa voi tulla niin paljon läheisemmäksi jonkun kanssa tai tutustua ihmisiin ja saada niin hyviä uusia kavereita. Meistä tuli taas tiivis porukka ja oli vaikea lähteä sieltä. Nyt ne kyyneleet oli sitten haikeudesta ja surusta, mutta myös samalla onnesta.


Kun kaikki oli lähtenyt omiin juniin tai busseihin, niin me sisilialaiset jatkettiin päivää Napolissa. Saimme melkeimpä koko päivän vapaa-aikaa ja pienissä porukoissa taas liikuttiin ympärri keskustaa. Pitkän etsinnän jälkeen ihmismassan keskellä löydettiin kahvila, missä istuttiin ja juteltiin yli tunti. Älyttiin siinä tunnin istumisen jälkeen, että meillä on vielä ihan kauheasti aikaa ja pojat halusi shoppailla, joten suunnattiin kaupoille ja loppujen lopuksi me tytöt odoteltiin, että pojat on valmiita ostosten kanssa ja voitaisiin lähteä :D Energiaa ei ollut jäljellä enää kelläkään.


Takaisin hostellille ja siellä odottelua pari tuntia ennen junaan menemistä… Vähän tylsää, mutta ei siinä mitään olisikaan jaksanut tehhdä, joten kaikki meistä oli ihan tyytyväisiä. Asemalle päästyämme odoteltiin junaa siiellä yli kaksi tuntia ja kaikki oli jo melkein ihan unessa ja kun vihdoin päästiin junaan, niin sanottiin hyvät yöt ja hyvästeltiin ja mentiin nukkumaan.

11.11.2019
Juna saapui Messinaan ennen kuutta aamulla ja jäimme siellä pois. Odoteltiin Solin kanssa junaa Cataniaan noin tunti ja se matka kesti kaksi tuntia. Ihan rättipoikki ja vielä bussilla kotiin. Vihdoin päästiin lepäilemään. Sol tuli meille ja yhden aikaan, kun hän lähti kotiin, niin samalla sain paketin Suomesta <333 Paketti täynnä suomalaisia juttuja <3 Kiitos äiti ja muut ketkä siihen osallistui!

Maisemat meidän talon keittiöstä

Kokonaisuudessa noi päivät on ollut ihan parhaimpia tähän asti! Ihan uskomatonta, miten noin hyviä kavereita voi saada niin eri puolilta maailmaa ja oon niin onnellinen, että oon lähtenyt tänne ja tavannut noita ihmisiä<3 Vaikka koko matkan ajan sää oli huono, kylmä ja sateinen, niin se ei haittaa mitään, koska ystävät teki tosta matkasta ihan parhaan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen kuukausi takana

Ensimmäinen postaus

Kuulumisia